Olemme kuluttajia, mutta mitä olemme tulevaisuudessa?

Sain tässä jokin aika sitten, muutaman muun kirjan ohella, luettua teoksen Olimme kuluttajia – (Mokka, Neuvonen)

Oma suhteeni tähän kirjaan alkaa jo maaliskuussa ollessani töissä lavavastaavana Jyväskylän kirjamessuilla. Tällöin Aleksi Neuvonen saapui paikalle kertomaan uudesta kirjastaan, sattumalta hallinnoimalleni lavalle. Sitä oliko toinen kirjoittaja Roope Mokka paikalla, en muista. Toisen kerran tiemme kohtasivat, kun saimme Aleksin mukaan syyskuun tapahtumaamme –Tiimimestarit Areenalla. Kiitos Aleksi! Tällä kertaa ostin kirjankin.

Voimme kai pitää jo tosiasiana, että tällä vauhdilla luonnonvaramme tulevat loppumaan ehkä jopa seuraavien vuosikymmenten kuluessa. Maapallon vaurain 20% käyttää maailman resursseista jopa yli 76%. Me länsimaalaiset olemme siis siellä kärjessä kehittyvien maiden, kuten Kiina ja Intia, yrittäessä kaikin voimin ottaa meitä kiinni. Mutta, eivätkö voittajiksi selviydy ne, jotka pystyvät mahdollisimman vaivattomasti muuttamaan toimintansa vähemmän energiaa kuluttavaksi?

Puhuttaessa kestävään kehitykseen tähtäävästä toiminnasta jakautuvat ihmiset pääasiassa kolmeen ryhmään. Niihin, jotka ovat siitä innoissaan ja näkevät siinä eettisten arvojen lisäksi uusia bisnesmahdollisuuksia ja niihin, joita se vituttaa. Luultavimmin se on vituttanut jo jonkin aikaa. Kolmannen ryhmän jäsenet eivät tiedä mitä tehdä ja turhautuvat. Jokainen kiinnostunut tietää sisimmässään, että todellisen muutoksen aikaansaaminen vaatii muutakin kuin arkipäiväisen kierrätyksen ja julkisten kulkuneuvojen käytön, vaikka oikeassa suunnassa jo ollaankin. Omien elämäntapojen tulisi muuttua radikaalisti, kuten sen mistä ostamme ruokamme, mihin käytämme sähköä ja miten teemme loma- ja työmatkamme, vai teemmekö? Miten muuttuu oma statuksemme ja asemamme yhteiskunnassa? Luovunko samalla välillisesti muista minulle tärkeistä asioista? -Ajatus pelottaa.

Toinen haaste on siinä, kun kuluttaja vihdoin on tehnyt päätöksen kuluttaa vähemmän. Motivaatio on kaivettava jostain muualta, kuin tuloksista, jotka yksilö voisi havaita. Kaiken kukkuraksi kansantalous perustuu täysin päinvastaiseen ajatukseen: kaikki on hyvin niinkauan kuin kulutamme. Lieveilmiönä mainittakoon lama, jota vastaan meillä onneksi on ase. Kuluttakaamme enemmän, jotta meillä olisi työtä, hyvinvointia ja tasa-arvoa.
Työtä on joka tapauksessa. Sen arvon mitta vain tällä hetkellä syö meitä itseämme.
Usea meistä ”tietää” että rahalla ei voi ostaa onnea. Kuitenkin pelkäämme menettävämme kuluttamisen myötä elämästämme myös muuta sisältöä. Voisiko tämä johtua ainakin osaksi siitä, että ennen kaikkea vertaamme itseämme toisiimme. Tahdomme ainakin olla tasavertaisia. Sitähän Kiina ja Intiakin haluavat kiriessään talouttaan kohti länsimaiden lukuja. Miksi tyytyä vähempään kuin muut?
Neuvonen ja Mokka esittävät kysymyksen: voiko ilmastonmuutoksen kierteen edes ratkaista demokraattisesti?

Voisiko ajatus tästä avoimen lähdekoodin periaatteesta olla se, jolla on mahdollisuus muuttaa asioita, varsinkin kun sitä on alusta asti osattu soveltaa liike-elämässä. Mietitäänpä jos sama periaate leviää koko liike-elämän lisäksi myös politiikkaan. Kenties (toivottavasti) tulevaisuudessa status ei rakennu enää sen varaan, mitä sinulla on ja muilla ei, vaan mitä arvoa pystyt kaikille muille tuottamaan.

Loppuun vielä mietittävää näin niinkuin musiikin välityksellä ja vieläpä erittäin hyvän liveversion kautta.

Tulenkantajat 09

E. Saarisen Pafos –seminaari, a.k.a Tulenkantajat 09 -22.-29.07.09

Olin priorisoinut ajatukseni koko kevään ja kesän täysin muihin asioihin, vaikka olin jo huhutikuussa lähes varma osallistumisestani. Mieleni oli luottavainen, sillä olin kuullut seminaarista niin paljon hyvää tahoilta, joita arvostan paljon, ja tämä riitti minulle. Suuresta hypestä huolimatta koin saaneeni paljon enemmän, kuin mitä lähdin hakemaan. (Lisää tästä ilmiöstä myöhemmin tekstissä.)
Olin kuullut Esaa jo muutaman kerran aikaisemmin lyhyissä pätkissä, joten tiesin pitäväni seminaarin tästä osa-alueesta. Mitä en osannut odottaa, oli se yhteishenki, mikä syntyi muiden osallistujien kanssa. Mukana oli paljon mahtavaa porukkaa, jonka kanssa tulemme varmasti tekemään tulevaisuudessa mielenkiintoisia juttuja. Eräät osallistujat tekivät pysyvän vaikutuksen jo menomatkalla lentokoneessa. Osa tästä tekstistä voi olla erittäin suoraa lainausta Esalta, osa taas enemmän omia ajatuksiani Esan ajatusten pohjalta.

Ensimmäiset kolahdukset alkoivat heti ensimmäisen päivän alussa Esan puhuessa seminaarin luonteesta: Ihmisyyden perusta on kaikilla sama, mutta olosuhteet saattavat singota suuntaan, jos toiseen. Olemme siis kaikki yksilöitä ERITYISESTI siitä näkökulmasta josta ajattelemme asioita.
Punainen lanka on usein henkilökohtainen. (Onko muuten mitään fundamentaalisempaa, kuin inhimillinen kasvu?) Miksi sitten uskotaan, että voisi olla jotain niin yleispätevää, että sen voisi selittää kaikille muille? —-Juuri tästä syystä Pafoksesta saattaa olla usein hankalaa kertoa kotona muille. Eikö nyt ala vähitellen olla muutenkin selvää, että me ihmiset emme elä samassa putkessa/uomassa muiden kanssa? Tulevaisuudessa koulutuksestamme tulee henkilökohtaisempaa. Menestyvä johtaja ei johda kaikkia ihmisiä samalla tavalla, ja niin edelleen. ”Häntä”( Chris Anderson) tulee vain pidentymään tulevaisuudessa, eikä se rajoitu enää vain ihmisten ostokäyttäytymiseen. Vedoten juurikin tähän persoonalliseen punaiseen lankaan, aion seuraavaksi hyppiä hieman sekavasti teemasta toiseen. Anteeksi, mutta ei oikeasti.

”Parempi ajattelu johtaa parempaan elämään.” Mielestäni Tapio Kymäläinen jatkoi samaa ajatusta loistavasti muutama viikko sitten lounaalla: ”Olen nyt koko kesän lukenut henkistä kasvua ja tullut siihen lopputulokseen, että parempi elämä kannattaa.”
Luulemme ajatustemme heijastavan todellisuutta. Mitä mieltä olenkaan omasta ajattelun kapasiteetistani? Ehkä kuva omasta ajattelun kapasiteetistani ei olekkaan edullinen omalle ajattelun kapasiteetilleni. Positiiviset tunteet laajentavat ajatteluamme, kun negatiiviset taas kaventavat sitä.
Tingimme positiivisista tunteista kenties seuraavan ajatusketjun takia: Energiaamme on rajallinen määrä. Emme voi hajottaa itseämme joka suuntaan, tai muuten energiaamme ei enää riitä tarpeeksi tärkeisiin suuntiin. Eikö ole kuitenkin niin, että positiiviset tunteet ja muu inhimillinen kapasiteetti onkin kuluttavan sijaa rakentavaa? Unohdamme tämän helposti, sillä useat arjen ”suoritteet” eivät vaadi inhimillistä kapasiteettia.
Tosissaan oleminen + rinnalla oleminen = maaginen noste ™ ->Yht’äkkiä syntyykin paljon enemmän kuin äsken. Ihmiset jotenkin kohtavat.

Riemu on elämän ylärekisterin mahdollinen ilmiö. Riemu kuuluu yhtälailla inhimilliseen kapasiteetiin, jota emme koe tarvitsevamme arjen suoritteissa. ”Beatles –no onhan niiden helppo hymyillä” Mikä on viitepiste, josta asioita tarkkailemme? –Kannattaisiko viitepisteeksi valita sellainen, joka on mahdollisimman kaukana kyynisyydestä? Beatles tuskin menestyi siks, että he olisivat olleet kovinkaan kyynisiä.
Onko elämäni tarkoitus panna itseni likoon, vai ei?
Kyse ei ole siitä, että ummistaisimme silmämme kaikelta pahalta ja negatiiviselta. Emme vain virity sitä kautta.
Yksi mahdollinen viitepiste voisi olla arvonannon näkökulma. –Kapelimestarikin taputetaan aina lavalle. Tarvitseeko näkökulmamme erota tässä tilanteessa jotenkin muusta elämästämme?

Emme pääse itsestämme eroon –kannattaa siis selvittää kuka oikeasti on ja ”miettiä mitä mietimme”.
On tavallista, että luovassa prosessissa tulee vaihe, jossa alkuperäisessä ideassa ei enää olekkaan ideaa, kunnes yht’äkkiä saamme laajemmasta ideasta kiinni. Jos avaan kasvun mahdollisuuden ylöspäin, niin enhän voi tietää mihin se päättyy? Tämä on helppo –kusta- tinkimällä edellämainituista henkisistä voimavaroistamme. Vastaan tulee –varmasti- tilanteita, joihin aikaisemmat sovelluksemme eivät yllättäen toimikaan. Siksi on tärkeää pitää ajatuksia liikkeellä ja tulevaisuutta ennaltaarvaamattomana mahdollisuutena. Jostain syystä ihminen pystyy uskottelemaan itselleen, että on jotenkin todennäköistä pystyä ennustamaan tilanteensa esimerkiksi 25 vuoden kuluttua. –> Keskitymme bulkkiin, vaikka voisimme antaa pitkän hännän tartuttaa mukaamme kaikenlaista muutakin. Elämänilomme juontaa juurensa siitä, että tiedämme olevamme matkalla kohti seuraavaa, parempaa versiota itsestämme. Kun Esa vei ajatusta pidemmälle, kysyi hän onko meidän aina pakko tietää mitä tapahtui, kun se on jo tapahtunut? –Emme aina usko sitä, mikä on todellista meille (tai toisillemme), koska teoria ei tue sitä.

On mahdollista, että pelkäämme osaamisemme jakamista, sillä pelkäämme tällöin menettävämme sen, mutta kuinka muuten pystymme kehittymään, ellemme vuorovaikutuksesta toisten kanssa? Monet mestarit ymmärtävät tämän ja ovat valmiita jakamaan osaamistaan, kunhan heidän ei tarvitse myydä sitä.
Olisiko aiheellista viedä omaa ajatteluaan toisen ihmisen suuntaan, koska saatamme huomata, että ajattelumme omasta näkökulmastamme tapahtuukin jo automaattisesti?
Ehkäpä päällimmäisenä seminaarista mieleeni jäi ns. 007-filosofia:
1. Ei kiusaannu
2. Välitön toiminta
3. Itsekunnioitus
4. Salainen ase
5. Tyyli osana toiminnan vaikuttavuutta
• Se että et syystä tai toisesta voi tehdä jotain asiaa omalla tyylilläsi saattaa estää jotakin kunnollista syntymästä: Tyyli on keveyttä. Se ei kuluta, vaan antaa voimaa.
•
6. Nykyisen tehtävän todellinen merkitys selviää vasta myöhemmin Bahamalla
• Et voi koskaan tietää miksi toimintasi tulisi ilmentää sitä, mitä todella tunnet, kunnes se kävelee sinua vastaan (joskus Bahamalla)
7. Majesteetti
• Suurempi tarkoitusperä

Demokraattinen oikeutemme tietämättömyyteen ja muita vapauden porsaanreikiä…

Tämä teksti perustuu John Chaffeen kirjaan The Thinkers Way
Tässä teoksessa on niin paljon oleellista sisältöä, että jos joku onnistuu sisäistämään ja toteuttamaan edes murto-osaa siitä elämänsä aikana, pääsee hän pitkälle.

Mikä on asemamme verkostossamme? Työpaikalla, ystävien keskuudessa, yhteiskunnassa, historiassa, tai omasta mielestä itsellemme? Miten tämä vaikuttaa ajatteluumme, käyttäytymiseemme, valintoihimme, koko elämäämme? Mistä se johtuu? Miten voimme vaikuttaa siihen halutessamme? Haluammeko vaikuttaa siihen? Miten muutos vaikuttaisi elämäämme? Olisimmeko onnellisempia jos seuraisimme maailmaa eri näkökulmista avartaemme mieltämme?

Suppea maailmankuvamme ilmenee erityisesti kohdatessamme toisen ihmisen. Otamme hänet itsestäänselvyytenä, emmekä kuuntele häntä tarpeeksi hyvin kiinnostuaksemme hänen näkökulmastaan. Nyt kun näitä Neil Young -sitaatteja on lähdetty viimeaikoina viljelemään, niin antaa mennä koko rahan edestä: ”it’s a sad communication with little reason to believe, when one isn’t giving and one pretends to receive” Todellakin, toimiva, hedelmällinen vuorovaikutus perustuu siihen mitä voit toiselle tarjota.

Suurin osa jokapäiväisistä mielipiteistämme eivät ole perusteltuja. Emme välttämättä ole laiskoja. Olemme vain suunnanneet energiamme muualle. Kuitenkaan se että asian on perustellut itselleen ei riitä. Emme yleensä edes yritä nähdä asioiden kaikkia puolia. Sen sijaan saatamme joskus käyttää vuosia keräten tietoa joka tukee alkuperäistä näkemystämme. Asiasta keskustellessamme keksitymme perustelemaan oman kantamme. Kilpailemme siitä, kenellä on eniten ässiä hihassa, emmeäkä anna toisen ajatuksille mahdollisuutta. Ja miksi antaisimme? Meillä länsimaalaisilla on sananvapaus ja oikeus mielipiteeseemme. (Tämä ei tarkoita sitä, että meillä olisi oikeus tulle otetuksi vakavasti.)

Meillä on siis demokraattinen oikeus tietämättömyyteemme. Tukeudumme ympäröiviin rakenteisiin, kuten valtioon, uskontoon, tieteeseen ja yhteisöihin. Nämä ovat ikiomia porsaanreikiä vapauteemme, joiden kontolle voimme epäonnistumisemme tarvittaessa sysätä. Onnistuessamme ja menestyessämme annamme kunnian luonnollisesti (ja oikeutetusti) itsellemme, mutta entä jos käy toisin? Oikeutemme tietämättömyyteen lisäksi olemme luoneet itsellemme oikeuden myös menestykseen sekä onneen (oikeus onnen tavoitteluun ei enää riitä) Elämmehän sentään hyvinvointiyhteiskunnassa, jonka eteen annamme panoksemme ja maksamme veromme. Suomessa valtio jopa maksaa opiskelumme ja elättää meidät, jos joudumme laman kourissa työttömiksi. Ajatus toisenlaisesta arjesta ei tunnu edes realistiselta. Oma sukupolveni (itseni tietenkin mukaan lukien) tuskin ymmärtää vaihtoehtojaan, sillä meidän ei ole pakko Jean-Paul Sartren teorian tavoin rakentaa itseämme tyhjästä sellaisiksi, kuin haluamme.

Voimme aloittaa kuuntelemalla toisiamme paremmin ja jatkamalla suoraan siitä, mihin toinen keskustelun jättää. Tuomitsemalla toisen näkökulman jo alussa keskitymme oman vastauksemme muokkaamiseen ja unohdamme kuunella mitä toinen todella tarkoittaa. Mielipiteet ovat harvoin niin kaukana toisistaan, kuin kuvitellaan. Kriittinen ajattelu tarttuu varmasti yhtä hyvin kuin kapeakatseisuus. Ajattelemalla kriittisesti sekä omasta, että toisen näkökulmasta tulet osoittaneeksesi kunnioitusta toista kohtaan. Se on empatiaa.

Toisen näkökulmaan astuminen ei ole helppoa, vaikka tahtotilan olisikin saavuttanut. Olet tällöin tunnustanut oman ongelmasi, jonka korjaaminen vaatii paljon työtä. Työ pelottaa.
Ongelmien ratkaisemiseen ja todellisen ongelman löytämiseen kirja ehdottaa kolmen kysymyksen analysointia:
mihin tavoitteisiin pyritään ongelman ratkaisulla pääsemään?
missä muodossa ja tolanteissa ongelma ilmenee?
ja mitä näkökulmia ongelmaan on
Näitä kysymyksiä käyttämällä aion yrittää ratkaista tulevia vaikeita ongelmia.

Social Epidemics

The Tipping Point – Malcom Gladwell

This one is in English for… Well, for some reason. The book was in English so..

This book is about ”how little things can make a big difference”
Social epidemics start with few people doing small thigs. I guess it could be argued that the whole world is constructed of small things and vague phenomena interacting with each other. It’s a matter of coincidences. How ever, regarding people and how we act, there is a point. We have unlimited amount of information in front of us but we don’t really appreciate it any more. We see the value in things that are actually important to us. That’s why we are mostly affected by those small things and those few people who for various reasons, have effect on us.

Gladwell states tree things that can make something become an epidemic, to reach its tipping point. Epidemics can be anything from well selling products to crime and diseases, but it seems as they all work more or less the same.

The right people are probably the most important factor in the begining of an epidemic. Mavens are the active experts who are the first to come up with and addapt something new. Connectors are the kind of people with wide social network that branches to many different areas of life. They pass the message forward. Salesmen are the powerful influential people who get everyone else interested.

In order to go through the right people, the message has to be sticky enough to make an impact. What -I guess- is overlooked is the context of the message. Context is the kind of thing that people tend to overlook all the time. We try to find a universal explanation for everything, and if we cant, we get frustrated. How ever, that is hardly how anything works. Gladwell suggests that even our emotions go outside in rather than inside out. If the surrounding people are happy, we become happy. If they are feeling down, soon so do we. We love ice cream in the summer, not so much in the winter. That’s a pretty rural example but never the less, it’s true.

Yhteisöllinen media ja muuttuva markkinointi 2.0

En tiedä onko väärin sanoa, että käsitys yhteisöllisistä medioista olisi saanut alkunsa Internetistä, mutta olen varma, että vain ja ainoastaan netin ansiosta pidämme sitä niin tärkeänä kuin se on. Suurelle osalle väestöä yhteisölliset mediat ovat arkipäivää. Niiden kautta luemme laitearvosteluja, saamme kutsuja uuden vuoden juhliin ja etsimme tietoa. Osa meistä vastavuoroisesti osallistuu tiedon luomiseen. Aloittelevat bändit laittavat omaa musiikkiaan Myspace-sivustolle, toiset keskustelevat harrastuksistaan keskustelufoorumeilla ja jotkut kirjoittavat blogeja lukemistaan kirjoista ja yrittämisestä. Näin ainakin toimii suuri osa omasta sukupolvestani, vaikka muistan hyvin ajan jolloin meidän perheestä ei vielä tietokonetta löytynyt. Tästä ei ole kuin reilut kymmenen vuotta.
Maailma on siis muuttunut paljon ja nopeasti.

Voisi ehkä sanoa, että käyttäytymisemme ei ole kuitenkaan perusteellisesti muuttunut. Teemme edelleen samoja asioita samoista syistä. Se mikä on muuttunut on ympäristö ja suhtautumisemme siihen.

Otamme edelleen lomakuvia, paitisi itseämme varten, myös kertoaksemme kokemuksistamme muille. Sen sijaan, että voimme esitellä niitä albumin välistä vierailijoille, voimme nyt käden käänteessä näytettyä netin kuvapalvelun kautta lukemattomille ihmisille. Halutessamme myös tuiki tuntemattomille ihmisille. Kyse on perustarpeen täyttämisestä. Tahdomme edelleen jättää jälkemme maailmaan ja tulla muiden hyväksymiksi ja arvostamiksi. Se ei ehkä ole helpompaa kuin ennenkään, mutta se on kaikkien ulottuvilla.

Näihin kolmeen kohtaan ovat Nyman ja Salmenkivi kiteyttäneet muutoksen markkinoinnnin kannalta:

Kuluttajan valta on kasvanut tarjonnan myötä. Enää ei kelpaa mikä tahansa. Olemme tarkkoja tarkkoja sisällöstä jonka kanssa olemme tekemisissä.

Samalla mediakenttä pirstaloituu ja kohdentuu. Olemme tarkkoja mikä media ja ympäristö sopii juuri meille. Meillä on varaa valita.

Digitaalisuus ja vuorovaikutteisuus lisääntyy.

Sami Salmenkivi on kehittänyt vanhan kunnon 4P:n pohjalta uuden CREF-mallin, joka ”huomioi sosiaalisen netin markkinoinnille aiheuttamat muutokset.”

Tutustu CREF-malliin Salmenkiven ja Nymanin blogista

Hyödyntääksesi yhteisöllisiä medioita markkinoinnissa voit joko ottaa osaa jo olemassa oleviin yhteisöihin, tai koettaa rakentaa omasi esimerkiksi blogin tai keskustelufoorumin avulla. Joka tapauksessa sinun täytyy pystyä luomaan lukijalle arvokasta sisältöä, jonka ympärille ihmiset kerääntyvät. Jos tuotoksesi ei vastaa odotuksia, tai herätä mielenkiintoa, siirrytään seuraavalle sivulle kirjaimellisesti napin painalluksella. Tähän tietenkin liittyy oletus, että olet ensin saanut ihmiset tutustumaan sivuusi. Ilmaisen tiedon maailma on kätevä, mutta julma.
Itse kuulun jo pelkästään ikäni puolesta kuluttajana kohderyhmään, jolle on ensiarvoisen tärkeää että yrityksesi löytyy tarvittaessa. Kyse on siis samasta asiasta, kuin CREF-mallin viimeisessä kohdassa.
Jos siis haluat tuotteellesi noin 22-vuotiaita suomalaismiehiä asiakkaiksi, niin suosittelen, että luet lisää Salmenkiven ja Nymanin kirjasta Yhteisöllinen Media ja Muuttuva Markkinointi 2.0

Niin, ja lue samalla lisää samasta aiheesta Opan blogissa!

Ajan lyhyt historia

Tässäpä vasta huikea ja mielenkiintoinen kirja, jota suosittelen ehdottomasti kaikille siitäkin huolimatta, että se saa ihmisen tuntemaan itsensä aika pieneksi.
Tehtävä: laske kysymysmerkit. Oikein vastanneiden kesken arvotaan skootteri.

Onko maailmankaikkeudella rajaa? Jos on, niin mitä on rajan tuolla puolen? Tutkijoiden mukaan maailmankaikkeus laajenee kaiken aikaa. Jatkuuko tätä loputtomiin, vai kääntyykö laajeneminen joskus supistumiseksi kooten lopulta kaiken materiaalin yhteen? Näinhän oma planeettamme on muinoin syntynyt. Pienemmässä mittakaavassa tosin.
Jos laajeneminen jatkuu loputtomiin, niin mistä kaikki on alkanut? Jos laajeneminen kääntyy supistumiseksi, niin mihin se päättyy? Toteutuuko nk. Singulariteetti, jossa materiaali jatkaa supistumista loputtomiin jatkuvan tiheyden -ja näin ollen painovoiman- kasvun vaikutuksesta?
Syntyykö maailmankaikkeudesta musta aukko, jonka äärettömän tiheytensä takia imee kaiken, jopa valon ja ajan itseensä?
Onko tuolla mustalla aukolla päätepistettä? Kenties supistuminen päättyy lopulta räjähdykseen, jolloin laajeneminen -ja aika- alkaa uudestaan. Onko olemassa ääretöntä? Entäpä, jos maailmankaikkeutemme on tuolloin tuo musta aukko, niin missä se silloin sijaitsee?

Mitä on aika? Mikä on tämä ilmiö -tämä neljäs ulottuvuus- jota mittaamme sekunteina ja minuutteina? Miksi todellakin nyt on eri hetki, kuin juuri hetki sitten? Jos aika etenee, niin mikä on sen suunta? Miksi muistamme menneisyyteen, mutta emme tulevaisuuteen? Mitäpä jos aikaa ei olekkaan olemassa? Mitä jos aika onkin ihmismielen luoma illuusio? Mistä tiedämme ettemme sittenkin elä koko ajan vain samassa hetkessä? Tutkijat ovat ilmeisesti tällä hetkellä lähes yksimielisiä siitä, että aika ei ole ainakaan absoluuttinen ilmiö. Aika on henkilökohtaista ja riippuu havaitsijasta. Samalla ollaan havaittu painovoiman vaikutus aikaan. Jos kerran maailmankaikkeus koostuu hiukkasista, niin eikö aikakin silloin ole hiukkasia? Ainakin periaatteessa se taitaa käyttäytyä samalla tavalla. On nimittäin ilmeisesti pystytty todistamaan, että vetovoima vaikuttaa aikaan samalla tavalla, kuin se vaikuttaa esim. valoon tai ääneen. Mitä korkeammalle menemme, ja mitä heikommaksi painovoima käy, sitä hitaammin aika käy. Ero on pieni, mutta ainakin teoriatasolla avaruudessa elää pitempään, sikäli kun ymmärsin oikein.
Tämä pallo jolla elämme on näennäisesti tasapainossa itsensä kanssa.Maa on pyörimisliikkeensä takia venynyt päiväntasaajalta, kuten kaikki muutkin tasaisesti pyörivät taivaankappaleet. Massan aiheuttama vetovoima estää kappaleita sinkoamasta avaruuteen. Toisaalta emme myöskään luhistu sisäänpäin pyörimisliikkeen ja kovan kuoren ansiosta. Suurempia vaaroja ovat meteoriitit ja ennen kaikkea ihmisen aiheuttamat tuhot. Lopulta oma aurinkomme käyttää polttoaineensa loppuun ja luhistuu. Sen perusteella mitä tiedämme tähtien elämänvaiheista uskotaan, että tätä vaihetta ennen se kuitenkin laajenee valtavasti niellen maan -muun muassa.

Oliko Pete Townshend ensimmäinen elämysmarkkinoija?

Mikä on brandi? Miten tämä kysymys tulisi peilata omaan toimintaamme? Akatemian tiimiyritykset toimivat Tiimiakatemian brandin alla. Oman brandin luomiseen eivät nämä kolme ja puoli vuotta riitäisikään. Vai riittäisivätkö? Onko brandi muuta, kuin yrityksen tavoittelema ajatusmalli omasta tuotteestaan, jota koetetaan markkinoinnilla viestittää asiakkaille? Tarvitaanko brandin saavuttamiseen useiden vuosien työ, ja voidaanko puhua brandista ennenkuin asiakaskunta on omaksunut tavoitellun viestin?

Kaj Storbackan ja kumppaneiden teoksen, RED -tee asiakkuudesta kokemus, mukaan tuote ja sen markkinointi tulisi rakentaa sellaiseksi, että asiakas pystyy itse keksimään tuotteelle oman merkityksensä. Esimerkkejä täysin asiakkaiden keksimistä menestyneistä merkityksistä on olemassa . Suuren osan ajastamme kulutammekin näiden merkityksien etsimiseen. Emme tarvitse edes kehotusta. Ongelmaksi koituukin moderni markkinointi -tai oikeastaan sen määrä. Kaikkien huutaessa kilpaa korviimme, emme saa yksittäisestä viestistä selvää. Kapasiteettimme ei yksinkertaisesti riitä käsittelemään tätä kaikkea. Markkinoijan tuleekin nyt syventyä omaan toimintaansa. Mitä markkinoimme? Miten erotumme kilpailijoistamme? Mikä on yrityksen ydinmerkitys?

Tiedän, erilaistumisen tärkeydestä on puhuttu markkinoinnin yhteydessä ilmeisesti ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Sen merkitys on kuitenkin päivä päivältä oleellisempi. Itseäni ainakin hirvittäisi markkinoida toimintaani lauseella: ”olen samanlainen kuin muut, mutta parempi”. Tämähän tuskin pitäisi alkuunkaan paikkaansa. The Who:n Pete Townshed tuntui ymmärtäneen erilaistumisen ja ennenkaikkea elämyksellisyyden merkityksen jo yli 40 vuotta sitten rakentamalla toimintansa kaiken muun, kuin laadun varaan.

Kaiken lisäksi he taisivat myös pystyä todellakin huutamaan asiakkaan korvaan muita kovempaa.

Joka tapauksessa, toimivalla brandilla -kuten kaikella markkinointiin liittyvällä- tulisi olla päämäärä. Kuinka muuten mittaamme sen toimivuutta? Storbacka ja kummpanit puhuvat tästä brandin ja vision yhdistelmästä nimellä ViBra.

Otetaan vahva aloitus

(kuva lainattu Keskisuomalaisen verkkosivuilta)
Suuri lätkäfani en itse ole koskaan ollut, mutta eräs tuntemani Sotkamolainen kiekon harastaja kehui Juhani Tammisen Teamworkin ”ihan päällikkö kirjaksi”, eikä se ollenkaan hullumpi ollutkaan.

Tamminen valottaa vuosien kokemustaan siitä minkälaista on olla osa huipputiimiä ja minkälsista palasista se koostuu.

Aloittelevan esimiehen ensimmäinen tehtävä on tehdä suunnitelma. Omasta päämäärästäkin tulisi siis olla näkemys. Kuulostaa aika itsestään selvältä, mutta aloittelevan yrittäjän todellisuus on usein aivan toinen. Pääpaino on itse tekemisellä. Kuitenkin, ”toiminta ilman visiota on ajanhukkaa”. Tammisen mukaan kehitys tapahtuu vain ja ainoastaan silloin, kun ajatukset ja toiminta sidotaan tiiviisti yhteen.
Tästä heräsi itselleni kysymys. Onko visiomme Tiimiakatemia magazinesta tarpeeksi selkeä ja henkilökohtainen? Ainakaan tällä hetkellä siihen ei sisälly suunnitelmaa kehittää tuotetta vuorovaikutteisemmaksi, joka kuitenkin kuuluu omiin tavoitteisiini. Asia täytyy siis otaa uudestaan esille.

Yrityksen tavoitteiden ja henkilökohtaisten tavoitteiden kohdatessa syntyy eteenpäin työntävää energiaa. Ilman energiaa ei tapahdu mitään. Esimiehen eräs tärkeimmistä funktioista ja vastuusta onkin luoda energiaa. Niin järkevää kuin se olisikin, innostumattoman ilmapiirin tarttumista on vaikeaa välttää. Ihminen reagoi kuitenkin aina ensin sydämellään, kuten Jari Parantainenkin pohtii blogissaan.

Hei Maailma!

Ajatus  tästä blogista syntyi keskustellessamme tiimiliiderimme kanssa siitä, kuinka maailma -ennen kaikkea yritysmaailma- on muuttumassa päivä päivältä läpinäkyvämmäksi. Päätimme lähteä viemään omaa tiimiämme mukaan muutokseen ja tehdä ainakin osasta yrityksemme ja opintojemme tiedoista avoimia.

Tämän blogin tarkoitus on siis tarkastella maailmaa ja sen ilmiöitä aloittelevan yrittäjän ja opiskelijan näkökulmasta.

Viitekehyksenä toimii Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yksikkö: Tiimiakatemia, jonka sisällä oma yrityksemme on syntynyt.

Samalla toivon hieman valottavani sitä, mitä tämän talon seinien sisällä tapahtuu.

Varoitan tässä vaiheessa, että tästä ensimmäisestä visetistä tulee pitkä. Reflektoinkin kulunutta syksyä lähinnä itseäni varten.

Jos tuntuu, että et jaksa loppuun asti, käy kuitenkin kuuntelemassa kappale viestin lopusta.

Asiaan:
Nyt kun asiaa rupeaa tarkastelemaan, niin ei voi kuin ihmetellä kuinka huikeaa aikaa elämästä viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet. Eritoten tämä syksy. Olemme tehneet virheita niin tiiminä kuin yksilöinäkin. On ollut hyviä hetkiä, on ollut huonoja hetkiä. Välillä on ollut pirteä mieli ja pää täynnä ajatuksia. Toisinaan taas on saanut taistella vuodenaikaan ominaista melankoliaa vastaan.

Syksyn aloitus meni kuin menikin juuri siten kuin olimme pelänneet. Oli kuin olisimme aloittaneet tyhjän päältä, vaikka kesän aikana olikin ollut muutama projekti käynnissä.. Johtoryhmämme kohtalo oli epäselvä. Itse oli tuudittautunut siihen, että hommaa riittää. Sormeni olivat syyhynneet koko loppu kesän, päästäkseen tuottamaan videomateriaalia eräälle espoolaiselle it-yritykselle,jonka luona olimme Ollin kanssa vierailleet kesällä. Suunnitelmissa oli muutenkin lähteä kehittämään A/V -bisnestä pidemmälle. Muu aika kului uusien opiskelijoiden ihmettelemiseen ja oman pinkkuvuoden fiilistelyn.

Sitten kuvioihin tulivat Steve Roiha ja Veljet, sekä Tiimiakatemia Magazine -se iso projektipäällikkyys jota olin kaavaillutkin. Tämän projektin ja tiimimme kanssa viettämäni ajan myötä käsitykseni johtajuudesta on muuttunut täysin. Olen saanut niistä hirveästi lisää virtaa ja mielenkiintoa kirjallisuutta kohtaan. Pääni on myös kaiken aikaa täynnä ajatuksia ja kysymyksiä johtajuudesta, organisaatioista, markkinoinnista ja bisneksestä yleensä. Nämä ajatukset sotkeutuvat koko ajan muun näennäisen vapaa-ajan kanssa. Viime vuodesta poiketen en ole siitä enää huolissani. Olen nykytilasta jopa tyytyväinen. Miksi tehdä erottelu työn ja vapaa-ajan välillä, jos kerran kuitekin mahdollisuuksia löytyy. Mitä jos työn ja vapaa-ajan sijaan olisikin vain elämää.

Myynti ja johtaminen -kaksi ehkäpä suurinta stressin lähdettä viimeisimpinä kuukausina. Päänvaivaa ovat aiheuttaneet lisäksi asumisjärjestelyt, sekä muutama muu asia, mutta ei niistä sen enempää. Valmentajamme Lehtonen muistaa aina muistuttaa, kuinka oppiminen tapahtuu aina epämukavuusalueella. Täytyy myöntää, että Timo on aivan oikeassa. Ennakkoluulot myyntityötä kohtaan ovat vähentyneet useita satoja prosentteja ja asiakaskäynneistä on tullut eräitä päivän kohokohtia. Kuitenkin, tämän yrittäjän verkostolehden myötä tein myös erään perustavaa laatua olevan amatöörivirheen. Tuudittauduin liikaa omaan itsetyytyväisyyteeni. Kyseessähän on suuri tärkeä projekti. Se vaatii paljon aikaa, keskittymistä ja aivotyötä. Olinko kenties vieläkin takertunut liikaa vanhaan koulumaailmaan, vai antaako koko hyvinvointiyhteiskuntamme liian helposti anteeksi keskinkertaisen suorituksen? Enkä puhu nyt mistään muusta kuin parhaansa yrittämisestä.
Kuvittelin siis tekeväni tarpeeksi. Elämme kuitenkin tosiasiassa erittäin raadollisessa maailmassa, jossa merkitystä on vain sillä, minkälaisiin tuloksiin olet päässyt, ja minkälaisiin tuloksiin tulet pääsemään. Minun täytyykin kysyä nyt itseltäni: riittäkö se, että todelliset tulokset ovat vielä edessä päin?

Olen viime aikoina suunnannut mielenkiintoani kohti uuden aallon vuorovaikutteista markkinointia ja yhteisöllistä mediaa. Nämä ovat ilmiöitä, jotka oma sukupolveni osaa jo ottaa lähes selvyytenä. Allekirjoittanut voi todeta harrastelevansa niiden kanssa päivittäin. Aion kuitenkin jatkossa suunnata tehottoman puuhastelun lähemmäksi todellisia päämääriä. Hölynpölyä on hauska harrastella, mutta se ei palkitse. -varsinkaan taloudellisesti.

Taloudellinen tulos onkin oikeastaan ainoa asia, joka on jäänyt hampaani koloon. En kadu edes tekemiämme virheitä, niin kauan kun emme vain tee niitä uudestaan. Hyvä esimerkki tästä on juuri valmiiksi saamamme tehtävä strategiasta, jossa vertaamme omaa strategiaamme muiden yritysten strategioihin. Tiedämme nyt siis tarkalleen ongelmamme ja puutteemme, sekä niiden ratkaisut. Eilinen hengenahdistukseni johtui juuri tästä. Jos kerran tiedostamme ongelmamme, sekä niiden ratkaisut. Kuinka voi olla mahdollista, että meillä moisia ongelmia ilmenee.

Tahdon todella, TODELLA, että saamme yrityksemme toimimaa tuloksekkaasti sekä kokonaisuutena, että yksilön kannalta. Vuoden vaihteen jälkeen jyvien on alettava erottumaan akanoista. Tahdon kuitenkin ikuisena sinisilmänä uskoa, että akanoista kasvaa jyviä. Tämä koskee yhtä lailla itseäni.

Lopuksi hieman modernia folk-musiikkia:

Kappale kertoo mielestäni siitä, kuinka elämä, kuten yrittäminenkin, on onnistumista ja epäonnistumista.
Kyse onkin siitä, miten jatketaan eteenpäin.

Suomalaisesta velvollisuudentunnosta joudun yhtymään jallupullon etikettiin painettuun viisauteen: Reippaus on hyvästä, mutta haikeus on parasta. …Totta, mutta itsesääli menee liian pitkälle.

Yritä edes.

-Petrus Piironen